Bagamoyo sijaitsee siis Tansanian länsirannikolla, Intian valtameren rannalla. Meiän hostelli sijaitsi noin kolmesataa metriä rannasta. Aamuisin juoksenneltiin vesirajan tuntumassa paljainjaloin läträämässä sen verran, että sitä lenkiksikin vois kuhtua ja iltaisin just ennen pimmeen tuloa ehittiin aina viime tipassa uimaankin mahtavien aaltojen ja ameebojen joukkoon. Aallot huuhteli suolalla aikalailla, oli pakko hyppiä niitten yli. Tai jos ei hypänny niin sitten sai suolavettä joka reiästä sisään. Oma valinta.

 

Jokapäiväisen Zawose-reissun lisäksi meillä ei ollu kovin paljoa valosaa aikaa kaikkeen muuhun elämään. Lähinnä se kului perustarpeittemme tyydyttämiseen, tai siis onneks ees nukkumisen sai hoitaa alta pois pimeään aikaan, mutta ruoan hommaus ja syöminen (jossain muualla kuin malariaverkon alla) piti hoitaa ennen seitsemää, ja jos halus ehtiä uimaan niin mielellään ennen kuutta. Zawoseilta päästiin yleensä lähtemään joskus neljän ja viiden välissä, joten aika kiirehän siinä tuli. Onneks opittiin pian tietämään ja tuntemaan semmoset hedelmä- ja kasviskojut, jotka myi meillekin ruokaa inhimilliseen ja aina samaan hintaan, eikä yrittäny joka kerta kiskoo kauheeta Mzunguhintaa. (Mzungu=länsimainen, valkoihoinen).

 

Syy siihen miks meiän piti ehtiä kotiin aina ennen pimeää ja mitä pikimmiten hoitaa itsemme sielläkin verkon alle oli enimmäkseen itse hyttyset. Niitä oli PALJON. Bagamoyon kuuman kostea ilmasto on itikoille ihan paratiisi kasvaa ja kukoistaa. Samoin malarialle. Meiän hostellihuone, jonka kovin epäkäytännöllisen muotoinen kylppärinlattia ei kuivunu kokonaan ikinä tarjosi myös itikoille loistavan sikiämisalustan. Pahinta oli kuitenkin se, ettei ees verkkkojen (kyllä niitä oli kaksi päällekkäin!) alla ollut turvassa, vaan joillakin keinoin muutama itikka pääsi aina sinnekin ja pisteli meihin malariaa minkä ehti. Me Ellan kanssa syötiin siellä kummatkin kuitenkin malarianestolääkettä, vaikka täällä Makumirassa koitan pärjätä ilman. Se ei ole mitenkään vuorenvarmaa, ettei sitä estolääkityksestä huolimatta saa, mutta toivottavasti ei saaha. Itämisaika voi olla pitkäkin, joten katotaan miten käy. Vieläkin jaloissa itikanpuremia kutittaa.

 

Heti ensimmäisenä iltana saavuttuamme Bagamoyoon, me vuokrattiin pyörät koko siellä olon ajaksi. Pyörävuokrauksen kauppamiehenä toiminut, naapuripellolla teltassa asuva Emmanuel kehuskeli hommaavansa meille erittäin hyvät pyörät vuokralle, jopa Bagamoyon parhaat. No just, heti ekan illan jälkeen oli eka rengas tyhjänä ja sitä rataahan se sitten jatku melkein koko reissun ajan. Olikohan kaks päivää yhdestätoista semmoisia, ettei tarvinnu käyä pyöräkorjaamolla kertaakaan. Siis semmosella kojulla, jossa roikku miehiä lorvimassa vaikka kuinka muka töissä ja ehkä välillä vähän sitäkin. Mutta sillon, kun pyörillä eteenpäin päästiin niin niitä käytettiin. Tiet oli monessa kohtaa huonokuntoisia, kivikkoisia ja juoksuhiekkaisia. Opittiinkin aika hyviksi juoksuhiekkapyöräilijöiks. Taito sekin!

 

Bagamoyossa on tähän aikaan vuodesta perusasetuksena ihan tosi paljon kuumempaa kuin täällä Arushan seudun ylängöllä. Hiki valui ja valui, joka puolelta ja yleensä kokoajan. Suihkun jälkeen meni ehkä viis minuuttia, kunnes oli taas jo armottoman hikinen. Ella valitteli hien valuvan naamaa ja jalkoja pitkin, minä huomasin aina ekana hikoilevani selästä. Olen siis selkähikoilija. Kaikkee sitä itestään oppii. Ymmärtänette, että meillä oli aika kova himo aina päästä mereen, vaikka sekin vesi oli ihan tosi lämmintä, eikä mitään virkistävän viileetä. Ja siellä oli pisteleviä ameeboja. Mutta paikalliset sano, että ne ei oo vaarallisisa, kunhan vaan käy suihkussa uinnin jälkeen.

 

Ollessamme Bagamoyossa sähköt katkeili aika paljon ja mikä vielä paljon pahempaa – myöskään vettä ei usein tullu sähköjen ollessa pois. Tämä oli tilanne myös heti saavuttuamme kaupunkiin ja hostellillemme. Onneks tosi auttavainen hostellinpitäjä Ibra ehti meille jostain ison sankon, jota täyttää varaveeksi ja muutaman ison vesikanisterin. Niille olikin käyttöä, nimittäin meiän piti tietenkin myös pestä kokoajan pyykkiä, kun ei raahattu mitenkään hulluna vaatteita mukkaan ja nekin oli kokoajan hikisiä. Lisäks kaks suihkua päivässä oli ihan selviytymisen alaraja.

 

Veden saannin lisäksi oman haasteensa meiän reissuun tuotti se, että koko Bagamoyon kaupungissa, jossa eli varmaan monta sattaatuhatta ihmistä, sattui olemaan tasan kaks pankkiautomaattia, eikä minun pankkikortti käyny niistä kumpaankaan (pankkien vähäisyys tietenkin kertoo ihmisten varallisuudesta aika paljon). Ellalla oli mukana kahen eri Suomen pankin pankkikortit ja toinen niistä kävi toiseen automaateista, juhuu! Mutta, jotta minäkin saisin elämääni etteenpäin, piti mun soittaa äitille Suomeen, että se laittais Ellan sille tilille rahaa josta se sai nostettua pätäkkää sitte mullekkin. Ja koska se oli Ellan varatili ei se tietenkään muistanu sitä tilinumeroo ulkoo ja sitten soitettiin Ellan poikakaverille, että se kahto sen numeron netistä ja sitten laitto sen tekstarina mun äitille Suomessa. Ite en voinu mittään rahoja siirtää, koska ei päästy nettiin koko aikana Bagamoyossa. Sekin vielä. No, onneks kuitenkin kaikki saatiin toimimaan ja mäkin sain tuhlata kaikkeen mistä olin haaveillu, ostaa Ilimban ja rakentaa ite Zezen ja saaha soittotunteja ja rakennustunteja. Ja ostaa yhet hassut kalahousut!