Terveisiä Namibian pääkaupungista, Windhoekista! Olen ollut täällä jo kohta kaksi viikkoa, mutta aikani on kulunut täkäläiseen elämään ja uusiin työtehtäviini tutustuessa ja mieleen palauttamisessa, enkä ole ehtinyt blogin kimppuun ennen kuin nyt suuren paineen alla! Ajatuksissa vääntelehtii väkisinkin, että tässä tilanteessa on pakko kirjoittaa timanttia, kun kerran niin kauan kesti edes aloittaa nämä tämänkertaiset Namibian tarinat. Koitan kuitenkin kiivetä sen paineen vuoren yli, vapauttaa itseni matkaoppaaksenne ja kutsua teidätkin tänne mukaan. 

Olen täällä Namibiassa Suomen Lähetysseuran vapaaehtoistyössä. Tein saman kolmen kuukauden homman täällä jo syksyllä 2011 Eeva-siskoni kanssa, jarruttaen sillon maisteriopintojeni alkamista Sibiksessä. Tällä kertaa läksin matkaan yksikseni, ilman yhtään roikkuvaa kouluasiaa, koska elämässäni ei ole juuri nyt yhtään koulua mitä stressata! Näitä kolmen kuukauden jaksoja selittää viisumipolitiikka, kolme kuukautta on maksimiaika, jonka Namibiassa ja monessa muussakin Afrikan maassa saa viipyä pelkällä turistiviisumilla. Työviisumia on vaikea saada, koska täällä on niin paljon työttömyyttä. 

IMG_3298.jpg

Karkkimaa otti minut vastaan 22.2.2017 auringonpaisteessa, tosin näin sadeaikana olen kyllä jo onnistunut kastumaan hetkessä läpimäräksikin. Hurjat kaatosateet ja ukkonen on aiheuttanut päänvaivaa tänne aina tulvista sähkövikoihin, mutta namibialaiset eivät ole niistä moksiskaan, vaan kiittävät täällä aavikon keskellä jokaisesta vesipisarastakin! Teen kaikkeni tartuttaakseni saman asenteen pikaisesti itseenikin, tällaisten asioitten takia juuri haluan päästä Afrikkaan aina vaan ja uudestaan. Tavatessa ihmisiä ja kuulumisia kysyttäessä kysytäänkin nyt usein: "Miten sade on sinua kohdellut?". Ah! No, tänään se ihan mukavasti virkisti, kastuin vain vähän, koska ehdin katokseen ja ystävällä oli sateenvarjo. 

IMG_3435.jpg

En osaa kääntää tuota kuvaa oikeinpäin. Tämä vuodatus sen väärinpäin käänsi, kun latasin. Kääntäkää te päätä, se on terveellistä niskallekin. Sen verran mikä kääntyy, ei tartte ruveta ihan pöllöksi. Nappasin kuvan omalta kuistilta. 

IMG_3441.jpg

Oon siis tähän mennessä täällä enemmänkin tutustunu siihen mitä tuun tekemään kun kamalan paljon vielä ehtinyt tehdä mitään. Pari pientä keikkaa olen toki jo vetäissyt, siellä sun täällä, onnellisena siitä, kun saa laulaa ja soittaa ja jotakuta kiinnostaa kuunnella. Viime viikolla pääsin vähän niinkuin ylimääräisenä yllärijäsenenä osallistumaan Suomen suurlähetystön järkkäämään Suomi 100-musiikkiprokkikseen Namibian Yliopistossa UNAMissa. Nurmon yläkoulun ja lukion mahtava musiikinope Hanne lensi hiihtoloman viettoon tänne ilmaistyövoimaksi ja sain toimia apuopena. Yhdessä yliopiston eskari-ja alakouluopeopiskelijoiden kanssa käytiin sitten vielä pitämässä musiikkiliikunnallisia työpajoja Windhoekin köyhän kaupunginosan, Katuturan yhden koulun iltapäiväkerholaisille ja koko porukan voimin vetäistiin torstaina hieno konserttikin vielä. Oli ihanaa päästä mukaan!

Viime viikonloppuna aloitettiin myös Luterilaisen Maailmanliiton reformaation juhlakokouksen musiikkiharkat, ou jee! Sitäkin on kiva tehdä. Ohjelmassa on mm. hartauslauluja aikalailla joka puolelta maailmaa! Sanoja ja kieliä on niin valtavasti, että täytyy ruveta reenaamaan pian varmaan päivittäin.. Mulla on mukana kantele+mikki+vahvistin+piuhat, 2 nokkahuilua, nenähuilu ja paras munniharppuni. Ehkä pääsen niilläkin soittamaan stadionille! Se kokous on iso juttu, tänne tulee jotain 5000 pappia ja piispaa ja luterilaista tavan tallaajaa ympäri maailman! Myös mun äiti ja ystävänsä jo lukioajoilta! Yläpuolen kuva on sieltä missä reenattiin, Windhoekin Piparkakkukirkosta, eli Christus Kirkhestä (kai se kirjoitetaan jotenkin nuin..). 

IMG_3442.jpg

Noniin, nyt voi venyttää niskansa sitten toiseen suuntaan. Eikö oo hyvä, että tämä Vuodatus ei halua teidän muuttuvan toispuoleisiksi, kun vaan toinen puoli niskasta olis tullu muuten venytettyä! En käyny sillon 2011 ollenkaan tämän saksalaisten hienon Piparkakkukirkon sisällä, nyt siis reenaan siellä säännöllisesti. Näitten kokousvalmisteluitten paras puoli onkin ehkä se, että kaikki Namibian luterilaiset seurakunnat ja kirkot valmistelee tapahtumaa yhdessä! Musaporukoissa on suomalaisten ja saksalaisten lisäksi monia (ehkä kaikkia?) Namibian kansoja! Teemalaulujen kertseissä on kuitenki melkein kaikissa samat sanat, ainakin sanoma on hyvin yhtäläinen: "Emme ole myytävänä, kristus on meidät vapauttanut!" Melodiat vaan vaihtelee. Sain juoksennella nuotinlukuapulaisena sopraano-altto-tenori-akselilla, kun näitä tunnuslauluja lauantaina opeteltiin. Ihanaa olla tarpeellinen!

IMG_3264.jpg

Eilen ohjelmaani tulikin yllärinä vapaapäivä. Heräsin kyllä varhain ja valmistauduin lähteväni säestämään yliopiston messua. Vaan tilaamani taksi ei tullutkaan, eikä kuski vastannut mulle, vaikka mitä yritin. No ei sitten. Maassa maan tavalla. Myöhemmin kuski viestitteli anteeksipyyntöjä ja "Untill next time." Tätä on vähän vaikea vaan suomalaisen käsittää. En päässy hoitamaan lupaamiani vastuita, ku se ei tullu hakemaan mua sovitusti.. Äh. En tiedä tuleeko sitä seuraavaa kertaa enää hänen kanssaan.

IMG_3267.jpg

Tänään oon valmistellut huomista: On ensimmäinen mun pitämän musiikkikerhon kokoontuminen! Osa yliopiston opiskelijaseurakunnan jäsenistä haluaa oppia musiikin perusteita ja soittamista ja mut nakitettiin tänne siihen hommaan, jes! Oon innoissani ja samalla vähän jännittääkin. Kun ehdotin kokoontumisaikoja, opiskelijat halusivat heti, että kokoonnutaa ainakin kaksi kertaa viikossa. Mikäs siinä! Täällä on toukokuussa lomakausi, joten ei meillä olekkaan enää niin paljon aikaa. Jos saan oppilaat hyvään alkuun musiikin tajuamisessa, niin oon ylpee. Meen niitten kuoroon kans, katotaan onko sielläkin jotain hommia mulle. Ja keskiviikkona ja torstaina suuntaan kirkon päiväkoteihin köyhään Katuturan kaupungin osaan, kera näitten 106:n suklaamunan sisuksen. Armaat ystävät lahjoittivat niitä mulle viime pääsiäisen jälkeen niin kovin, että Kirkkonummen muskareista (mihin niitä silloin tarvitsin) jäi aika ruhtinaallisesti yli ja raahasin tietenkin nämä arvostamani muovijätteet mukanani tänne. Mitäs sitä muutakaan olisin pakannut. 106 rytmimunaksi muuntautuvaa muovinpalaa, aikamoinen kasa muutakin päiväkotivirikettä, mm. karttapallo, 6 kg:n vahvistin mikkeineen ja piuhoineen, paljon migreenilääkkeitä ja vähän muitakin, sukkalankaa tuliaiseksi ja itellekin.

Tämän jälkeen mukaani mahtui vaan vähäsen vaatteita, just sen verran, että ajattelin pärjääväni. No, sitten viime keskiviikkona, päästessäni illansuussa kotiin sieltä Suurlähetystön musiikkiprojektiharkoista pesin pyykkiä (täällä on pyykkikone MIKÄ LUKSUS, äää!!) ja jätin vaatteet pihalle kuivumaan. Onhan tän talon ympärillä muurit ja piikkilangatkin melkein jokapuolelle. Mutta kappas vaan, aamulla pyykkejä hakiessa, niitä ei enää ollutkaan missään. Parit kulahtaneimmat pikkuhousut ja yksi sukka vaan odotti noutajaansa. Voihan vitalis. Alkuksi nousi itku kurkkuun. Voi Namibia minkä teit! Mun kauniit, ihanat vaatteet! Mars kauppaan siis vaan. Jouduin menemään uuteen ja hirmu isoon ostoskeskukseen, jossa viihdyin minimiajan ostaen vaan yhen oikeesti kauniin paidan ja muuten alennushinnoin vähiten rumia vaatteita, että on ees jotain. Näillä mennään, ja pärjätään sillä mitä on annettu. Olen kuullut afrikkalasten itsensäkin suusta sen, että monet täällä ajattelevat Robin Hood-menetelmällä, ettei ole niin kamalan paha, jos rikkailta vähäsen ottaakin. Ja uskokaa tai älkää, niin vaikka Suomessa sinnittelenkin aika köyhälistölistoilla, niin täällä olen silti aikamoisen rikas. Enkä ole enää vihainen. Toivottavasti mun vaatteet meni hyvään käyttöön ja tekee monta ihmistä vielä onnelliseksi. Nekin täydellisesti istuvat, kalliit ja melkein uudet rintsikat, Espanjasta kesällä ostetut lempihousut, ja toista kertaa pesussa ollut Sampsukka-käsityö-tunika. Pesin jo toisenkin kerran vaatteita, uudet ostetut piti tietenkin pestä ennenkö pystyi käyttämään. Tällä kertaa panostin päivällä kuivattamiseen, eikä mitään ehtinyt kadota. 

IMG_3459.jpg

Noniin, viimeisenä ilona tälle jorinalle se, että uskollisin Afrikankävijäystäväni Teija on taas täällä! Voi ihanaa Teija, kun tulit! Ollaan Teijan kanssa synnytty samana vuonna, kasvettu Pohjois-Savossa ja tavattu ekaa kertaa Windhoekissa 23.10.2011, mun 26-vuotissynttäreillä, jossa Teija sujahti samantien keittiöapulaiseksi Eevan mulle järkkäämissä synttärijuhlissa. Voi mikä ystävä! Toivottavasti se ehtii huomenna mulle kylään, paistan sille lettuja!

IMG_3365.jpg

Teille muille ystäville tarjoilen tällä kertaa henkisiä herkkulettuja, niin makoisia, että voi unohtaa kaikki murheet ja muistaa hetken aikaa vaan kaiken hyvän mikä ympärille on annettu!