(Kirjotettu tiistaina 28.1.2014 noin klo 21-> En paassy heti nettiin lahettammaan sillon!)

Oon ollu täällä nyt suurinpiirtein vuorokauden ja jo on monta kaveria! Kertaakaan en oo kahtonu kelloo, paitsi äsken, ei oo vaan tarvinnu. Oon täysin perässä hinattava, huolehittava, syötettävä ja juotettava (yliopiston pankkiautomaatti oli rikki eikä kukkaan jaksanu kävellä mun kans kauemmas, joten oon vielä ihan rahaton). Ja tää kampus on kuitenki sen verran iso, että eksyn samantien, jos mut jätetään jonnekin yksin. Mutta ei oo jätetty, hyvin on huolehittu, eikä nälissään oo tarvinnu olla ollenkaan! Asun Jackie-nimisen amerikkalaisen opettajan kanssa kahestaan sen talossa. Se on vaihto-opena täällä, ikävöi Amerikkaan jäänyttä perhettään ja käykin siellä aina, kun saa lommaa. Viime vuonna sen perhe asu täällä, nyt poikaset on koulussa ja mieskin töissä Teksasissa.

Jackien lisäks ykkösviihdyttäjiäni on tänä ekana päivänä ollut lisäks myöskin Ameriikoista tänne  lennähtänyt Stubbsin laulava ja soittava perhe, erityisesti tyttäret Katie ja Megan. Vanhemmat Randall, eli Randy ja Carol on perustanu tämän koko maan ainoon yliopiston musiikinyksikön, ja opettaa tietenkin molemmat ussempaakin ainetta. Vanhin tytär Megan opiskellee musaa kans toista vuotta ja haaveilee tulevansa Suomeen Sipelius-koulun Global music master ohjelmaan täältä kandiks valmistuttuaan. Megan on kakskymppinen, joka on asunu Tansaniassa kakstoistavuotiaasta asti. Puhhuu niin täydellistä swahilia, ettei ennää joudu tilanteisiin, joissa ei ymmärrä. Mutta, kun Megan haluaa päästä SibAlle, se haluu oppia myös suomee ja tehtiinkin samantien sopimus toistemme opettamisesta mielellään joka päivä! Kivvaa! Ja heti alotettiin opettamalla toisillemme lastenlauluja, kun niitten kautta sanoja on helpompi oppia. Nyt Megan ossaa jo pari muskarilaulua Suomeks ja minä jonkun kukkalaulun ja ankkalaulun swahiliks! Ehkä meiän ei kohta tartte puhua toisillemme enkkua ollenkaan!

Katie ei oo Randyn ja Carolin tytär oikeesti, vaan niitten ystäväperheestä Chigagosta (miten se kirjotettaan?) kylässä niin pitkäaikasesti, että ajattelee itsekin olevansa Stubbsien adoptiolapsi. Se valmistu lukiosta Ameriikoissa ja tuli tänne hengaamaan välivuodekseen. Roikkuu kaikilla kivoilla musatunneilla, oppii musajuttuja ja swahilia, koska haluaa. Sanoo, että on onnellisempi täällä, kun missään muualla ikinä! Ameriikoissa sillä on jo yliopistopaikka lukemaan muinaisia kieliä, mut nyt se on kokonaan muuttanu mielensä ja tahtoo vaan opiskella musaa. Ja musta se sai itelleen heti lemmikin, joka roikkuu perässä ja jolle kertoo kaikki mitä tietää, näyttää paikat ja esitellä immeiset! Katie puhkuu innosta ja mulla on niinku kissan tai ehkä pikemminki koiranpäivät.

Meganin lisäks Stubbseilla on kaks muuta biologista lasta ja joukko muitakin lainattuja, mm. Julianna, jolla on vaan liian pitkä matka lukioon kotoansa, joten Stubbsit on pelastanu senkin elämän. Carol esitteli ylpeenä kaikki kuusi (omaa tai lainattua, ei sillä väliä) tytärtään, jotka nukkuu kaikki samassa varta vasten tehdyssä tuplakerrossängyssä. Kolme alhaalla, kolme ylhäällä ja aina voi vaihtaa kuka nukkuu missäkin. Ainut poika, Nathan nukkuu yksin ullakolla ja on siihen varsin tyytyväinen kuulemma. Stubbseilla on papijapuu, jonka tuotoksia sain jo maistaa (aika jännää, tosi mehukasta ja vähän kuitenki semmosta lapsuuden penisilliinin makusta, mutta kiltisti söin), neljä vuohta, kissa ja koira. Iso soittohuone ja kaikki tavallisimmat soittimet.

Ainoot koulujutut johon oon tähän mennessä osallistunu (lähinnä, koska en löydä luokkahuoneita tästä sikinsokkeloisesta rakennusten paljoudesta, ellei joku nimenomaan taluta mua oikeeseen paikkaan) on ollu joka tiistainen workshop ja naisten äänenmuodostuskurssin alkulämmittely. Workshoppiin oli pitäny tällä kertaa tulla joku vieraileva tanssinope, mut se ei päässykkään ja sitten me vaan juteltiin kaikesta, mitä kukakin on musiikillisessa elämässään viime aikoina puuhaillu. Mut tietty esiteltiin kans. Pikkuhiljaa keskustelu johdattautui opintosuunnitelmaan, ja mm. siihen, että tällä hetkellä ei oo kitaraopee, koska niitä ei vaan oo missään täällä yhtään! Jos joku kitaraope tuntee pistoksen sydämessään nyt, niin tervetuloa, täällä oottaa innokkaita opiskelijoita! Kitaraopetuksen puuttumisen lisäks kolmosvuosikurssilaiset, eli pisimmällä olevat valitteli mm. siitä, että niitten on pakko opiskella musiikinjohtoo. Yks poika sano, ettei se ikinä harjottele sitä eikä se tee niillä taidoilla ikinä mittään. Opettajat yritti vastata, ettei se voi vielä tarkalleen tietää minkälaisiin työtehtäviin päätyykään tässä työttömyyttä pursuavassa maassa ja, että musiikin johtamistaidoista on hyötyä monenlaisissa musiikillisissa tilanteissa ja opetuksessa. Opiskelijat vastaili opettajille jopa epäkunnioittavaan sävyyn, joka on täällä ihan hirvittävää! Minäkin ymmärsin, että nyt on kova kovaa vasten. Myöhemmin kuulin lounaspöydässä, että varsinkin kolmosvuosikurssilaisten keskuudessa on alkoholi ja marihuanaongelmaa, johon opettajat on yrittäny puuttua ja tämä on nyt sitte seurausta siitä.. Kaikki valitteli, että jouduin kokemaan tämmösen huonon hengen purkaantumisen heti ekana kouluasiana.

Naisten äänenmuodostus-kurssilla, jota Carol pittää avattiin vaan yhellä lyhyellä harjotuksella ääntä ja sitten laulettiin Great day-gospellaulua, joka oli varsin hauska. Menin laulamaan alttoo, koska niitä ei ollu kun kaks. Tuo laulu kuulemma esitettään 9.2. olevassa lukukauden päätöskonsertissa.  Sitten osa jäi laulammaan soolonumeroitaan, minä lähin Katien kanssa tutustummaan Makumiran kyllään. Siellä mut tutustutettiin ihan hirveen moneen mamaan ja papaan, joitten nimet unohin samantien. Äidin ja isän puhuttelunimi määrittyy vanhimman lapsen etunimen mukaan. Meijän äiti olis siis Mama Anna-Maria ja iskä Papa Anna-Maria. Ja Annan puolestaan Mama Aarni!

Kävelymatkan aikana Katieta kosittiin usseemmankin kerran, kun se vastaili kaikkiin tervehyksiin sujuvast swahiliks. Jos mua kosittiin, niin ainakaan en ymmärtäny sitä vielä. Paljon oli hedelmien, vihannesten ja kalojen myyjiä. Täällä syyään tosi tosi harvoin lihhaa, jee!! Makumirassa on myös maailman pienin apteekki! Kangojakin ja muita kankaanpalasia myytiin, ja rumia länsimaalaisvaatteita. Kampaamoita oli montakin, tiestysti! Katiella on jo pikkuletit päässä. Ehkä mäkin otan sitten, ku kuontalo vähän kasvaa?

Makumiran kylänraitilla huomasin myös pojat, jotka pellaili jotain shakin tyylistä ite tehyllä pelilaualla pullonkorkit nappuloinaan. Sitten seurailin vähän semmosen suutarin hommia, joka pelkkä naskali ja lankarulla työkaluinaan paikkaili puhki käytettyjä kenkiä vanhoilla kengän osilla. Itellään sillä oli jalassa tosin jotkut hypervärikkäät niken lenkkarit! Mutta kaikki käytetään, köyhää on. Tiet on myös huonossa kunnossa, mikä ei mua kyllä yhtään yllätä. Suomalaiset vielä piilottelee mua, paitsi Valtosen Senni näyttäyty noppeesti workshopissa. No, onneks nää amerikkalaiset viihyttää mua. Mutta siltikin, on pakko suoltaa nyt kaikki ulos täällä, kun muuten on ihtensä purkaminen suullisesti vielä aika rajallista. Kyllä tää tästä.

Kun päästiin Katien kanssa takasin Stubbseille seurailtiin kuinka niitten lukiosiskot ja pari muutakin kaveria pyykkäili kouluvaattensa huomiseks. Ne oli ollu jo ihan älypitkän päivän kukonlaulusta melkein iltaan saakka koulussa, sitten jokailta pyykille, jossa on pakko puunata kaikki alusvaatteista kenkien kiillotukseen. Ja sitten ne ruppee tekemään läksyjä, joita varmasti riittää nukkumaan menoon saakka! Huhhuh! Kysyin tytöiltä pesseekö pojatkin niitten omat vaatteensa vai niitten äitit. Tytöt vaikutti vähän hämmentyneiltä ja vastaili, että kyllä kai... Samaan aikaan Megan kuiskutteli mulle korvaan jotain sen tyylistä, että ennemmin menee kameli neulan silmästä, kun yksikään mies tässä maassa pyykkää tai laittaa ruokaa!

Nyt oon jo takasin tänne kottiini Jackien luokse. Taustalla laulaa sirkat niinku monissa elokuvissa  yöllä ja ihan sairaan hyvä yliopiston kuoro, (niitäkin on tietysti monta) jota säestää ainakin rummut ja balafonit. Sanoin jo Jackielle, että voinkohan mennä tuonne harkkoihin ens kerralla, ja Jackie muisteli, että ne reenaa torstai-iltana taas! Jee! Mun elämä on yhtä suurta hämmentävää hetkee, jossa vaan oon tekemättä tai ymmärtämättä mitään. Pakko oppia nyt tätä kieltä ja noppeesti, muuten oon ihan pihalla vaan kaikesta. Toisaalta, aika hauskaa olla kaikesta pihalla. Tää on nyt sitä itteensä menemistä parhaimmillaan, kun ei oikein muutakaan voi! Kaikki kuitenkin hymyilee ja toivottelee tervetulleiks. Karibu sana, johon mä yritän muistaa vastata Asante sana, eli kiitos paljon.

Hohhoijjaa, meen kohta nukkummaan, pakko ottaa nyt tästä luksus-omahuone-ja-rauha!-elämästä kaikki irti minkä saa. Lukukausi loppuu noin parin viikon päästä ja sitten kuulemma muutama muiden yksiköiden vaihtareista lähtee pois ja asuntolaan vappautuu mulle tillaa. Oikeesti oisin kyllä aika tyytyväinen täällä Jackien luonakin.. Nomut, ehkä tässä ehtii tutustua sen verran tyyppeihin, että voin toivoo joittenkin kivojen huoneeseen!

Ps. Mun osote on muuten: Ulla-Sisko Jauhiainen, Tumaini university Makumira, P.O.Box 55, USA-River, Arusha, Tanzania, Africa. Saa lähettää kirjeitä ja kortteja mun piristykseks, mut kertokkaa kun lähetätte, niin tiiän mennä penkomaan postiläjiä!!