Ripuli, voi kehvelin kepuli! Kuka on niin nero ja ripulin voittava hero, että keksii konstin oivan, sellaisen toimivan?

 

On väsy kova, mutta uni ei vaan tule, kun maha pulputtaa kuin radio Nova! Maha ei tykkää suusta, joka söi jotain, joka oli ihan suosta ja ei se myöskään just nyt kiitä jalkoja, jotka toi sen Tansaniaan monia (amerikkalaisia) jalkoja.

 

Kaikki tulee ulos, niin pian, ettei voi kovin kauaksi vessasta mennäkkään. Tai sottainen on tulos.

 

Tulee kaikenlaisia vaaleita värejä. Tuskin tummaa ollenkaan. Ja vetelää, liian hetelää. Semmoista, jota ei aina pysty edes pidättelemään.

 

Parempi kyyköttää reiän päällä vaan. Niin kauan, että reisilihakset on muussina ainiaan.

 

Kunnes lopulta saa nukuttua. Levättyä kunnolla ja parannuttua. Syötyäkin jo paremmin, elettyä autuaammin.

Sitten sitä voi kirkkain silmin ja suu hymyssä jälleen todeta:

”Ahaa, sinua minä jo kaipasinkin!”

 

Kovempirakenteinen kakka.