Yhtenä kauniina iltana kävelin kuorosta kottiin kuorokaveri-teologianopiskelija Marthan kanssa hänen huoneensa kautta. Marthan kämppis, saksalainen vaihtari-Anne lähti pariks viikoks reissaamaan Botswanaan ja Etelä-Afrikkaan, ja oli jättäny mulle jotain toisilta vaihtareilta jääneitä hyttysmyrkkypurkkien ja aurinkovoiteitten jämiä, joten menin samalla niitä hakemaan. Kuorossa oltiin harjoteltu muun muassa tanssiliikkeitä seuraavan sunnuntain jumalanpalvelusta varten ja siitä inspiroituneina me siinä käveleskellessämme sitten naureskeltiin, että millonkahan meille tullee noihin kirkkopiiseihinkin semmoset pyllynpyörityskoreografiat. Ja mä kerroin sille, että musta on niiiiiin hassua, etten saa kuivattaa pikkuhousujani missään näkyvillä, mutta mua opetetaan täällä tanssimaan lavalla ylleisön eessä kuten hieman ylipukeutunut pornotähti.

 

Siitäpä se juttu sitten irtoskin ja meillä meni jutellessa hetki jos toinenkin. Marthallekin tuli nimittäin mieleen paikallisia outouksia näitten mun ihmettelemien sääntöjen lisäks. Pyllynpyörityksestä me päädyttiin nimittäin heimorituaaleihin. Niihin outouksiin. Martha alko kertomaan mulle Mwanzan kaupungin tietämillä vaikuttavasta Sukuma-heimosta. Ne on tunnettuja aika raadollisista rituaaleistaan. Vaimoksi ottaminen tapahtuu yhdellä tapaa (näitä tapoja voi olla kai moniakin) niin, että on jonakin tiettynä päivänä kaikki naimattomat tytöt kokoontuu tanssimaan hurjia pyllynpyöritystansseja, ja miehet ympärillä tiirailee ja valikoi seasta suosikkejaan. Sitten jossain vaiheessa ne miehet alkaa jahata niitä tyttöjä niin, että tytöt yrittää juosta karkuun. Jos ne tytöt pääsee kottiinsa asti, niin ne saa olla siellä rauhassa, mut jos joku saa kiinni, niin sitte se mies saa maata sen tytön kanssa ja siitä tytöstä tullee sen vaimo. Yhellä miehellä saa olla siinä heimossa maksimissaan neljä vaimoo.

 

Sitten päästiinkin homojuttuihin. Kerroin, että Suomessa samasta sukupuolesta tykkäämistä ei tarvii hävetä ja parisuhteensa saa rekisteröidä, vaikkei ihan oikeesti naimisiin vielä pääsekkään. Ja, että kirkossa voi siunata, muttei mennä naimisiin. Tansaniassa homous on laissa kiellettyä ja siitä saa yleisimmin elinkautisen vankeustuomion. Suomen ulkoasiainministeriön Tansanian turvallisuustiedotteessa lukee, että samaa sukupuolta olevien pariskuntien tulee siksi välttää rakkaudenosoituksia julkisilla paikoilla.

 

Martha kertoili mulle, että kyllä kaikenlaista rakkautta silti Tansaniastakin löytyy. Se oli ite käyny lukion tyttöjen sisäoppilaitoksessa, jossa ainoostaan yks opettajista oli ollu nainen (tästä voi jotakin päätellä koulutustasosta ja tyttöjen ja poikien kouluttamisesta esim. opettajaks..), eikä se yksinään ehtiny vahtia kaikkia asuntolahuoneita yhtäaikaa ja jotkut tytöt oli sitte eläny aika villisti siellä.

 

Samalla päädyttiin myös takaisin Sukuma-heimoon, nimittäin se on Tansanian ainut heimo, jossa lesboavioliitto on sallittu. Sukumien lersboavioliitto on kuitenkin hyvin erilainen, kun esim. Suomessa, eikä sisällä mitään naisten välistä seksuaalista kontaktia. Sen sijaan nainen voi ottaa itselleen vaimon sijaissynnyttäjäksi, jos ei itse pysty saamaan lapsia, tai edes harrastamaan seksiä, koska on silvottu ympärileikkauksen yhteydessä niin pahasti rikki. Silloin on luvallista ottaa itselleen vaimo, joka voi suoriutua näistä toimenpiteistä toisen puolesta ja pitää miehen tyytyväisenä. Sijaissynnyttäjävaimon ihmisarvosta ja tilanteesta vaan ei Martha tiennyt enää enempää. Mua alko tietysti ihan hulluna kiinnostaa kaikki tämmöset mahollisesti epäoikeudenmukasilta kuulostavat ratkasut. Vaikka eihän tässä vielä mitään kamalaa ole, jos ei nyt lasketä silpomista mukaan. Se on jokatapauksessa kaikkein kauheinta mitä täällä jatkuvasti ja kokoajan tapahtuu. Varmasti monien munkin koulukavereitten sukuelimet on silvottu, vaikka tämä nyt kristillinen yliopisto onkin. Hirvittää ajatellakin kuinka monien. Ja keitten.

 

Itseään Martha piti onnekkaana, sillä luterilaisena se on säästyny monelta omankin heimonsa julmuudelta, muun muassa juurikin ympärileikkauks-silpomisilta, järjestetyltä pakkoavioliitolta liian nuorena ja moniavioisuudelta. Toisaalta, ne joutuu poikaystävänsä kanssa elämään erittäin tarkan siveellisesti, eikä saa nukkua saman katon alla laisinkaan ennen avioliittoa, ei edes toisella puolen taloa. Hyvä jos iltasuukon saa antaa. Ja sitten, kun on avioliitto niin se kanssa on. Eroamista ei täkäläiset kristityt tunne laisinkaan, muslimit ja luonnonuskontojen harjoittajat puolestaan saa erota. Mutta nuori Martha ei oikein tajunnukkaan mihin avioeroja tarvitaan. Selitin, että joskus ihmiset muuttuu niin, että ne ei enää tykkääkkään toisistaan ja jos elämä on pelkkää riitaa ja hirveetä tuskaa niin sillon suomessa ajatellaan, että voi olla kaikille parempi erota.

 

Martha näytti mietteliäältä. Näillä tyypeillä täällä on ihan omanlaisensa selviytymiskeinot monestakin tilanteesta. Ihan erilaiset kuin meillä masennukseen taipuvaisilla ja melankolisuuteen vaipuvilla suomalaisilla. Näillä on täällä aurinko. Vaikkei olis mitään muuta, niin aurinko on. Ja sen tuoma lämpö. Ehkä nää jaksaa aurinkoenergialla. Monia tilanteita vaan suostuu kestämään, eikä ikinä vaivuta lopulliseen epätoivoon, kun aina kuitenkin on ees se aurinko.

 

Onneks täällä on tää aurinko. Suomessa on sitten niinku kaikkee muuta ja pikkuripaus sitäkin aurinkoo välillä. Olkaa tekin siellä ihan onnellisia siitä kaikesta mitä on.